sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Vihdoin!

Vihdoin ja viimein koitti se päivä, että päästiin tietokoneeseen käsiksi. Saatiin tulla tänne aloittelemaan blogitassuttelua. Siitä onkin jo tovi aikaa, kun viimeksi ollaan oltu täällä ihan ite! Joskus kesällä pidettiin jotain pientä Vuodatuksessa, mut sit siirryttiin kokeilemaan bloggeria. Kai meidät parhaiten kuitenkin muistetaan
Täältä
jossa aktiivisemmin sillon nuoruusaikoina saatiin kynsinemme räpeltää. Tää paikka onkin nyt semmonen tapaus, että tarvitaan vähän ihmisen apua viestin lähettämisessä. Kuulema blogi on ihmisen profiilin kautta luotu, joten sen on julkaistava kaikki meidän jutut. Ei kuulema jaksa luoda meille uutta ja omaa, on se saamaton ;) Meillä menisi tassut solmuun, jos alettais kokeilemaan, joten tähän on tyytyminen. Jospas sitä nyt kuitenki muutama kuva tähän loppuun, luvataan tulla palailemaan asioille pian.


Ulle synttäriaterialla. Harvoin sitä katkarapuja saa, mut juhlapäivinä se on itsestäänselvyys. Ääntäkin siinä joutu korottamaan, että pysyy turhan uteliaat riittävällä välietäisyydellä...


Kallen lempiasento. Ja vatsa pullollaan, kuinkas muutenkaan. Kovaäänisesti kehrimystäen.


Joskus kun ei ole eripuraa, saattaa käydä näinkin. Ihminen sai yllätettyä, yleensä ei tykätä että kamera on ojossa tällaisina hetkinä. Heti pois...

maanantai 20. toukokuuta 2013

Testaillaan taas blogia

Taas jälleen ollut oman koneen kanssa ongelmia. Katsotaan, josko nyt saataisi homma toimimaan ja kissojen kuulumisia tänne kirjattua tulevaisuudessa. Niin tekstin, kuvien kuin videoidenkin muodossa :)

tiistai 29. tammikuuta 2013