Kateissa kiipeilypuu

Ostin tosiaan ennen muuttoa pojille uuden raapimapuun. Tai ehkä se on paremminkin raapimatolppa, pienihän se on, eikä lainkaan kiipeilyyn soveltuva. Hyvin se on meillä kuitenkin käytössä ollut ja kynsistä osumaa saanut, eli ihan tarpeellinen ostos :) Ennen tätä käytössä oli myös matalahko raapimapuu, jossa oli lisähöysteenä muutama nukkumapesä ja yksi riippumatto. Noista pesistä saati riippumatoista ei ole kumpikaan pojista koskaan piitannut. Olen laittanut merkille eläinkaupoissa kaikenlaisia kiipeilypuita hypistellessäni, että useinmiten varsinkin ne matot ovat melkoisen pieniä, kuten myös useat pesät. Täällä on molemmat kollit sen verran isokokoisia, että aika ahtaanlaisesti saisivat noissa telmiä. On toki joitakin suurempiakin vaihtoehtoja osunut kohdalle. Pentuna noissa olisi varmasti riittänyt vilinää ja vilskettä jos meillä silloin olisi jokin suurempi kissojen leikkipuisto ollut, mutta aikuisiällä ne tuntuvat olevan, kuin eivät huomaisikaan pientä raapimapuista löytyvää extraa. Harmi. Mielelläni niitä ostaisin, koska mun mielestäni monet pehmoiset pesät ja muut pörröiset leikkiluolat ovat niin ihania.

Tolppa alkaa olla uusimisen tarpeessa. Välillä retkottaa jo vinossa, kun kissoilla on tapana painiotteluidensa lomassa ottaa vauhtia toiselta puolen asuntoa, juosta ja hypätä puuta vasten. Taisi alunperinkin olla vähän liian heiveröinen noiden käyttöön ;)

Tässä nyt sitten mietitään, mistä löydettäisi sopiva kiipeilypuu niin asunnon koon kuin kissojen tarpeidenkin kannalta. Ylimääräisiä neliöitä ei kamalasti ole, joten uusi leikkipaikka pitäisi saada hyvin kotiimme mahdutetuksi. Toisaalta parvekkeelta löytyy reilusti kokoa sekä lasitus. Siellä kissat viettävät aikaansa keskitalvea lukuunottamatta aika paljon, ehkä sekin voisi olla yksi vaihtoehtopaikka puulle. Hakusessa on kyllä puu, joka ei paljoa tilaa vaadi, asetetaanpa se kumpaan tahansa. Kaikki ylimääräiset leikkihäkkyrät kun jäävät kuitenkin käyttämättä, olen etsinyt puuta, jossa olisi pelkkä paksu pölli, joka yltäisi kattoon asti. Vähän kuin luonnossa pitkät paksut puut, joihin kissan on hyvä kiivetä. Lähellä katon rajaa voisi olla nukkumapaikka / istuskelulauta, jonkinlainen taso, johon kissojen olisi mahdollisuus päästä tähyilemään ympärillä tapahtuvia arkisia asioita. Olen huomannut, että korkealla nuo viihtyvät ja varsinkin leikkivät mielellään. Vaatekaapin päältä kuuluu useinkin temmellystä ja naukunaa, kun siellä otetaan toisistaan mittaa lähes päivittäin. Nokosille on myös kiva käpertyä kaapin päälle katonrajaan. Huomaan ulkona valjasreissuilla (joita ollaan tehty nyt tosi vähän, mutta tähän täytyy tehdä muutos), että varsinkin Uolevi kiipeilee mielellään puissa. Narussa se vaan on aika hankalaa, kun ei pääse niin korkealle kuin tahtoisi. Uusi kiipeilypuu toisi lievitystä myös kiipeilyintoon :)

Zooplussalta ja muutamista muista nettikaupoista olen katsellut puita, mutta mistään ei tunnu löytyvän sitä mitä etsin. Yksi vaihtoehto olisi tietysti itse kaataa puu ja tuunata siitä. Se keino osottautui sen verran hankalaksi ja haastavaksi, ettei ainakaan ihan pian ole toteutumassa. Joskus kauemman aikaa taaksepäin eräässä Joensuulaisessa lemmikkiliikkeessä oli myynnissä osia, joista sai koota mieleisensä. Muttei niistäkään sellaista saanut koottua, oli liian kiikkerä lopputulos noin isoille kissoille. Jos jollakin olisi tietoa tai vinkkejä puun ostoon / rakentamiseen itse, ottaisin niitä mielelläni vastaan. Nykyinen raapimatolppa alkaa olla jo siinä kunnossa, että vaatii uusintaa ja haluaisin kerralla sellaisen, jota todella tarvitsisimme.

Ja sitten siihen Uolevin kuvaukseen, jota viime postauksessa pohdin. Sain kuin sainkin napattua pojasta muutaman kuvan. Mutta uskokaa pois, kyllä sen eteen tein töitäkin :) Ensin poika luikki sängyn alle, vain harmaa hännänpää näkyi. Kunnes sitten lopulta suostuttiin ihan hetkeksi poseeraamaan. Ei kuvaaminen pentuaikana ollut näin vastenmielistä, nyt vanhempana on tullut esiin selvää kamerainhoa :) Voisikohan olla, että kameran välähtävä salamavalo inhottaa, olisiko kamerassa epämiellyttävä ääni... Näitä voi vain arvuutella, kun kisu ei puhu.

Latz maistui myös Ullelle.

Tää olikin helppo ottaa, kun herra oli ilmeisesti niin sikeässä unessa, ettei huomannut siirtyä syrjemmälle :) Tai sitten se vaan ajatteli, että on turha siirtyä, kun toi kuvaa kuitenkin...

Herkkuja pöytään!

Telkkarista on viime aikoina useaankin otteeseen putkahtanut Latzin uusi kissanruokamainos. Latz sensations - lihaisia / kalaisia annospusseja, joissa plussana rapeat lisukkeet. Yleensä en heti pelkkien mainosten perusteella säntäile kissanruokahyllyjen väliin ostoksille, mutta nyt tein poikkeuksen. Rapeat lisukkeet uutuutena houkuttelivat testaamaan, ja arvelin kissojenkin nauttivan uudesta herkusta. Aterian sekaan lisättävä rapeus on ainakin meille aivan uusi juttu.

Paketti sisältää siis 12 kappaletta sadan gramman annospusseja. Avattuani lootan, täytyy myöntää että koin pienen pettymyksen. Rapeita lisukkeita ei ollut kuin yksi pussillinen koko pakkauksessa. Kuvittelin, että jokaista annospussia kohti olisi ollut oma pieni pussukkansa, mutta kaikki murut ovat yhdessä ja samassa. Pussin koko on sen verran pieni, ettei siitä mitenkään riitä kaikkiin annoksiin omaa satsia. Tai riittää, mutta ripaus lisuketta on niin minimaalisen pieni, että on hankala uskoa, että sitä olisi tarkoitus alunperin tarjoilla noin vähän. Lisukkeen määrän vähyys on kuitenkin ainoa miinuspuoli. En ehtinyt kuin saada annokset kuppeihin, olivat molemmat kissat salamana aterioidensa kimpussa. Siinä rytäkässä kaatui leivänpaahdinkin, ja johto (joka ei tietenkään ole koskaan seinässä kiinni valvomatta) putosi toiseen ruokakuppiin. Meillähän kissat syövät siis keittiön pöydällä. Lattialla syöttämistä en ole edes harkinnut, koska kaikkea mahdollista ruokaa rakastava labradorinnoutajamme hyvinkin suurella todennäköisyydellä nauttisi alkupalansa poikien ruokakupeista ennen omaa ateriaansa.

Jälleen kerran sain kameraan kuvasaalista vain puolittain. Yritin hiippailla mahdollisimman huomaamatta kamerani kanssa kohti kissojen illallispaikkaa, mutta niinpä vain Uolevi taas huomasi aikeet ja poistui paikalta. Yritin kuvata sitä vielä lattialta, kun se siihen asettui rauhassa naamapesulle. Kuvaan jäi vain harmaa häntä, joten luovutin sillä kertaa. Täytyy myöhemmin yrittää räpsiä herrasta edes jonkinlaisia otoksia uudelleen, jos vaikka sen nukkuessa onnistuisi edes yksi kuva kunnolla. Jännä tosiaan tuo kamerakammo... Tai mikä syy Ullella sitten ikinä onkin väistellä näitä tilanteita :)

Pahoittelen jo nyt, niin näiden kuvien, kuten tulevienkin kuvien kohdalla mahdollista epätarkkuutta tai muuten vain huonoa kuvalaatua. Ne, jotka seuraavat henkilökohtaista omaa
Blogiani
jo tietävätkin, että minulla on näkövamma, joten aina eivät kuvat tosiaan ole mitään parhainta laatua. Yritän parhaani mukaan silmiäni siristellen rajata turhaa, asiaan kuulumatonta taustaa pois ja julkaista vain mahdollisimman selkeän näköisiä kuvia, mutta en lupaa, että homma aina menee putkeen. Jokaista kuvaa en ehdi tarkistuttaa näkevillä henkilöillä, joten välillä joudun luottamaan omaan vaistoon sekä siihen pieneen näön rippeeseen, joka mulle on suotu :) Bloggaamisen ilosta tätä kuitenkin päivitän, ja teitä lukijoita ajatellen tahdon panostaa myös kuviin sen minkä pystyn, että teidän olisi kivempi seurata minun ja eläinteni elämää ja touhuja.

Palailen taas uusien juttujen kera piakkoin, asiaa olisi kiipeilypuihin liittyen ainakin, niiden kanssa ollaankin pähkäilty jo tovi jos toinenkin. Ennen muuttoa ostin raapimistolpan, joka nyt vuoden käytön jälkeen alkaa olla jo sen näköinen ja tuntuinen, että uudelle olisi huutava tarve. Siitä tulossa ihan oma postaus, johon saa vinkkejäkin antaa kisujen kiipeilyjuttuihin liittyen.