Uolevi Santeri Aapeli 8 V!

Täällä taas! Päädyttiin nyt tämän kissablogin kanssa sellaiseen ratkaisuun toistaiseksi, että minä poikien palvelijana päivitän tätä itse. Tuntuu jotenkin omituiselta, että he tassuttelisivat itse, kun postaukset tulevat omalla nimelläni. Katsotaan, jos löytyisi jokin muu ratkaisu myöhemmin, mutta nyt on kollien itse kertoma tarina katkolla. Saatte tyytyä mun raapustuksiini, yritän parhaani ;)

Ullella oli tosiaan 8 v. synttärit keskiviikkona. Juhlittiin, kuten aina, perinteisin katkaravuin, lahja jäi tällä kertaa ostamatta. En oikein herkkujen lisäksi keksi mitään karvahiiriä kummempaa, ja niitähän meillä jo useita löytyykin. Uuden pedin ostin jokin aika sitten pojille, uutukainen laserleluhiirikin löytyy kaapista jo. Uolevi ei siitä tosin piittaa pätkääkään, on kai tajunnut sen olevan pelkkää huijausta :) Saalistaa täytyisi, muttei sieltä mitään kiinni saa kuitenkaan. Kalevi sen sijaan jahtaa "kärpästä" vauhkona.

Innostuttiin muistelemaan Ullen synttäripäivänä sen pentuaikoja. Oli niissä kyllä naurussa ja välillä hermoissakin pitelemistä. Kissa hyppi niin minun kuin vieraidenkin käsiin, jalkoihin, selkään, hiuksiin, vaatteisiin ja ties minne. Kauppakassit se tyhjensi niin, että lähes kaikki ostokset hajosivat - olivatpa ne ruokaa tai muuta tavaraa. Riisiä, jauhoja, hiutaleita jne tyhjennettiin pusseista ja laatikoista pitkin lattioita. Kerran karvatuholainen putosi vessanpönttöönkin, ja sieltähän se oli pelastettava, kun ei itse vielä ylös päässyt. Tai ehkä olisi, mutta toki kiirehdin apuun nopeasti. Mietin, eikö se koskaan rauhoitu... Mutta aikuistumisen ja kastroinnin myötä siitä on tullut oikein fiksu ja asiallisesti käyttäytyvä kaveri. Toki leikeissään sen otteet ovat yhä erittäin kovat. Kun leikitään, niin leikitään kunnolla. Leluhuiskujen kanssa vimmatessa menee alle puoli minuuttia, ja jostain kohtaa ihmisen kropasta alkaa tulla verta. Ulle osaa siis kynsiään ainakin käyttää tehokkaasti :)

Kuvia tästä herrasmiehestä on äärimmäisen vaikea saada onnistumaan. Hän kun ei viihdy kameran edessä lainkaan. Pelkkä kameran esille ottaminenkin nykyään aiheuttaa sen, että katti pötkii pakoon tai vähintäänkin kääntää päänsä pois. Joskus harvoin käy niin, että jotain saa äkkiä napattua.

Kameralle ei naamaa esitellä. Onkohan nämä jonkinlaisia ulkonäköpaineita? ;)

Karvaisella karvamatolla on kiva kölliä... Ja kivasti ne karvatkin tuohon mattoon takertuvat. Tuntuu olevan koko eläinporukan lempipaikka rentoutumiseen.

Mutta velipoikapa suostuukin poseeraamaan Ullen puolesta jopa synttäri-iltana. Kalevi onkin enemmän linssilude, ei vaivaannu ollenkaan, vaikka vähän räpsitään.

Tänäänpä sain yllätettyä katin sohvan selkänojalta ja tietysti ikkunan vierestä uniltaan ja nappasin kuvan niin, että saatiin naamakin näkyville. :)

Aloitellaan kohta taas valjaissa liikuskelua ulkona pitkästä aikaa. Kun muutimme (muutimme siis Helsinkiin vuosi sitten), toiset valjaat hävisivät kuin tuhka tuuleen muutossa, enkä ole niitä sen jälkeen nähnyt. Nyt pojat pääsevät ulkoilemaan vain erikseen, täytynee jossain vaiheessa käydä ostamassa uudet valjaat ja toinen fleksi myös, yksi ollaan saatu hajotetuksikin. Kaltsu ei kyllä pahemmin ulkoilusta piittaa muuten kuin parvekkeella, joten asialla ei ole mikään kiire. Ehkä senkin saa taas innostumaan, kunhan muutaman kerran käymme kokeilemassa.

Yritetäänhän palata taas pian asiaan. Kun saisin kuvia napsittua enemmän, tai joku saisi tehtyä sen puolestani, olisi tännekin mielekkäämpää postailla. Pelkkää tekstiä ei viitsisi julkaista..